| Maankäytön suunnittelua / kaavoitusta ohjaa kunnanhallitus. Kaava-asioita valmistelee kunnassa rakennus- ja ympäristölautakunnan alainen kaavoitustoimi- / maanmittausteknikko. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena lakisääteisenä kunnan kaavoittajana toimii tekninen johtaja Marko Kilpeläinen. Kaavat laaditaan pääsääntöisesti ulkopuolisten arkkitehtitoimistojen toimesta. Kaavan laatimisesta tai muuttamisesta päättää kunnanhallitus. Merkittävät kaavat hyväksyy kunnanvaltuusto. Vähäisemmät kaavat / kaavamuutokset hyväksyy kunnanhallitus. Hyväksymispäätöksistä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen. |
|
Osallistuminen
|
| Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Kaavaa valmisteltaessa tiedotetaan paikallislehdissä ja kunnan ilmoitustaululla kaava-asian vireilletulosta ilmoittamalla osallistumis-ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta. Tässä suunnitelmassa kerrotaan mitä kaavoitus koskee, mihin sillä pyritään, mitä vaikutuksia kaavalla on, miten vaikutuksia arvioidaan, ketkä ovat osallisia, miten ja milloin voi osallistua, miten kaavoituksen kulusta tiedotetaan, kuka kaavaa valmistelee ja mistä saa lisätietoa. Valmisteluasiakirjojen nähtäville asettamisesta päättää kunnanhallitus. |
|
Nähtävilläpito
|
Kaavan vireilletulosta, suunnitelmien nähtävilläolosta ja voimaantulosta ilmoitetaan paikallislehdissä ja kunnan ilmoitustaululla.
|
|
|
|
|
|
|
|
| |