SivukarttaIntranetExtranetYhteystiedot

Hallinto ja päätöksenteko


 

Kunnan palvelujen järjestämisestä ja taloudesta vastaavat valtuusto, kunnanhallitus, lautakunnat sekä viranhaltijaorganisaatio.

Palaa otsikoihin

Päätöksenteko etenee monivaiheisesti

Kunnan päätöksenteko on monivaiheista. Asioista päätetään usein erilaisissa kokouksissa.

Asioiden käsittely alkaa virkamiesvalmistelulla. Tämän jälkeen asiat siirtyvät kunnan luottamuselinten päätettäviksi lautakuntiin, kunnanhallitukseen ja valtuustoon. Valmisteltavaa asiaa koskevia lausuntoja pyydetään usein muiltakin viranomaisilta.

Suuri osa päätöksistä syntyy jo ennen valtuuston kokousta, sillä valtuusto on siirtänyt päätösvaltaansa joissakin asioissa kunnanhallitukselle, lautakunnille ja kunnan viranhaltijoille.

Palaa otsikoihin

Päätöksenteko on julkista

Kunnan  päätöksenteko on julkista. Luottamuselinten kokousten jälkeen pöytäkirja julkaistaan internetissä Esityslistat ja pöytäkirjat –sivustolla. Pöytäkirjat ovat myös julkisesti nähtävillä siten, kuin ao. luottamuselin on päättänyt.

Valtuuston kokoukset ovat julkisia ja yleisölle avoimia. Kokoukset pidetään Laihian kunnanvirastossa osoitteessa Laihiantie 50.

Kunnan  hallintoa ja päätöksentekoa koskevia määräyksiä on mm. kuntalaissa ja hallintolaissa sekä valtuuston hyväksymässä hallinto- ja johtosäännöissä. Kunnan kehittämistä ja toimintaa ohjaavat myös luottamuselinten hyväksymät strategiat ja ohjelmat.


Palaa otsikoihin

Kokoukset ja pöytäkirjat nähtävillä 2017

Kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito 2017

 
Palaa otsikoihin


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje