SivukarttaIntranetExtranetYhteystiedot

Konsernijaosto

Konsernijaoston tehtävänä on vastata konserniohjauksen kehittämisestä. Jaoston tehtävänä on myös vastata osaltaan niiden yhtiöiden omistajaohjauksesta sekä valvonnasta, joiden omistajana, osakkaana tai jäsenenä kunta on tai joissa kunnalla on määräysvalta tai yhtiöjärjestykseen tai sääntöihin perustuva oikeus nimittää hallituksen tai muiden toimielimien jäseniä.

Hallintosäännön 5. luvun 47 §:n mukaan konsernijaosto

1. seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kunnanhallitukselle

2. antaa kunnan ennakkokannan konserniohjeen edellyttämissä asioissa, ellei ennakkokanta ole sen luonteinen, ettei kokousta ehditä kutsua koolle. Tällöin ennakkokannan voi antaa kunnanjohtaja valtuuston ja kunnanhallituksen sekä jaoston puheenjohtajaa kuultuaan.

3. valmistelee tytäryhtiöiden hallitusten jäsenten nimitysprosessia

4. esittää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin

5. nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksenedellyttämät toimintaohjeet

6. seuraa ja arvioi tytäryhtiöiden hallitustyöskentelyn edellyttämää asiantuntemusta, toimialatuntemusta, kokemusta ja riippumattomuutta

7. vastaa valtuustokausittain tehtävästä toimintaympäristön analysoinnista ja kehitysennusteiden laadinnasta sekä päivittää niihin vaikuttavat muutokset vuosittain talousarvion laadintaprosessissa hyödynnettäväksi

8. päättää tehtäväalueensa hankintoja ja palveluja koskevista sopimuksista

9. muut asiat, jotka kunnanhallitus on antanut sen valmisteltavaksi

Jaosto voi saattaa asian, joka sillä on oikeus ratkaista, kunnanhallituksen käsiteltäväksi.


Friman, Tiina, luottamushenkilö, KOK
kunnanvaltuuston jäsen
sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen (varajäsen Kirsi Korvola-Mäkinen)
konsernijaoston jäsen (varajäsen Marjo Niemelä)
Kananoja, Pentti, luottamushenkilö, PS
konsernijaoston jäsen (varajäsen Jukka Jänisoja)
Koskiluhta, Leena, luottamushenkilö, KESK
konsernijaoston jäsen (varajäsen Kati Jaskari)
Niemiaho, Juha, luottamushenkilö, SDP
konsernijaoston jäsen (varajäsen Vilho Tekoniemi)
Nyysti, Tapio, luottamushenkilö, KESK
kunnanvaltuuston jäsen
kunnanhallituksen pj (varaj Teemu Knuutti)
konsernijaoston varapj (varaj Petri Somppi)
ansio- ja kunniamerkkitmk pj (varaj Sakari Poti)
johtosääntötr pj(varaj Sakari Poti)
yhteistyötmk pj (varaj Juha Niemiaho, SDP)
Tiala, Kati, luottamushenkilö, KESK
sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen (varajäsen Kati Jaskari)
konsernijaoston jäsen (varajäsen Minna Viero)
Tuomela, Sauli, luottamushenkilö, KOK
kunnanvaltuuston jäsen
kunnanhallituksen jäsen, 1. varapuheenjohtaja (varajäsen Aro Erkki)
konsernijaoston puheenjohtaja (varajäsen Aro Erkki)

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje