SivukarttaIntranetExtranetYhteystiedot

Ilmoitukset etusivulle

Liikenne siirtyy Valtatien 18 uudelle linjaukselle heinäkuun alussa

Liikenneviraston vt 3 ja vt 18 parantaminen, Laihian kohta -hankkeessa on käynnissä uusien väylien asfaltoiminen. Asfaltointityöt kestävät vielä noin kahden viikon ajan. Kesäkuun aikana rakennetaan melukaiteita, tiekaiteita ja asennetaan liikennemerkkejä sekä tehdään luiskien muotoilua, ojien kaivuutöitä ja valaistustöitä. Liikenne siirtyy uudelle vt 18 linjaukselle heinäkuussa.

Vaikutukset liikennejärjestelyihin


Uuden valtatieosuuden käyttöönoton yhteydessä Asematie ja Kyröntie katkeavat ja kulkeminen Ratikylään tapahtuu jatkossa uutta Ratikyläntietä pitkin. Kyröntie muuttuu päättyväksi kaduksi, joka rajoittuu uuteen valtatie 18 linjaukseen Alhontien kohdalla. Ajoneuvoliikenteen kulku Alhontieltä keskustaan tapahtuu myös jatkossa Ratikyläntien kautta, mutta kevyelle liikenteelle avataan uusi alikulkukäytävä Alhontieltä Kyröntielle.

Asematien ja vt 3:n eritasoliittymän rakennustyöt alkavat heinäkuussa

Uuden valtatien 18 tieosuuden valmistuttua alkaa valtatien 3 ja Asematien eritasoliittymän rakennustyöt. Työt aiheuttavat rajoituksia sekä ajoneuvo- että kevyelle liikenteelle vt 3:lla. Ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle Ratikyläntien kautta. Kevytliikenne siirretään olemassa olevia reittejä pitkin Kauppatielle. 

Lisätietoja löydät tästä Liikenneviraston tiedotteesta

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje