SivukarttaIntranetExtranetYhteystiedot
Kohderyhmä, yritykset (650x229)

Tule yrittäjäksi Laihialle

  • tarjolla kasvava tulevaisuuteen suuntautuva vakavarainen kunta
  • n. 20 min ajomatkan sisällä 100 000 asukkaan kasvava talousalue, jossa sijaitsee useita Suomen vahvimpia vientiyrityksiä mm. Wärtsilä, ABB ja Vacon
  • tarjolla erityyppisiä toimitiloja sekä tontteja
  • mainio logistinen sijainti junaradan varrella, valtateiden risteyksessä (3 ja Kyröntie), Vaasan sataman ja lentokentän logistiikkapalveluiden läheisyydessä
 

Yrittäjyys

Kunnan oma yrittäjyyden edistäminen ilmenee kolmella eri tasolla:

  • Yrittäjyysasennekasvatuksen edistäminen osana koulutusjärjestelmää.
  • Yritystoiminnan edistäminen neuvonnan ja kehittämisprojektien kautta.
  • Yrittäjäystävällisen ja kilpailukykyisen toimintaympäristön luomisen avulla.

Laihian kunnan elinkeinopolitiikka

Elinkeinopolitiikan lähtökohtana on Laihian kunnan, seutukunnan ja maakunnan omiin vahvuuksiin, erityisesti osaamiseen perustuvan, omintakeisen elinkeinokehityksen ja yrittäjyyden aikaansaaminen paikallisen ja seudullisen kilpailukyvyn parantamiseksi.

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 17.12.2012 Laihian kunnan elinkeinopoliittisen strategian vuosille 2013-2017.Elinkeinostrategia 2013-2017

Kunnanjohtaja puh. 050 - 548 95 72 toimii ensisijaisena yhteyshenkilönä elinkeinoelämään liittyvissä kysymyksissä.



Laihian kunnan VASEK (Vaasanseudun Kehitys Oy) yritysasiamies on

yritysneuvoja Antti Alasaari, puh. 044 512 6613

s-posti: antti.alasaari(at)vasek.fi

Yritysasiamiehen voit tavata myös Laihian kunnanvirastolla sopimuksen mukaan.

Alasaaren tiedot Vasekin kotisivuilla (myös Laihian päivämäärät)




Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje